WALT DISNEY PELIT JA PUUHA 4

VÄRITYSKIRJAT


Suomessa julkaistujen Walt Disney-aiheisten värityskirjojen listaaminen voi olla täysin mahdoton tehtävä, koska niitä on kuitenkin vuosien mittaan ilmestynyt satamäärin. Tähän osioon olen laittanut muutamia näytteitä takavuosien tarjonnasta ja erikoisuuksista.

Maalaaja Mikki vuodelta 1938 on yksi suomen vanhimpia tunnettuja Disney-aiheisia värityskirjoja. Kirjan joka toinen kuva on valmiiksi väritetty ja vieressä sama kuva värittämättä. Sivumäärä on 16 + kannet. Tässä kirjan takakansi.

Julkaisija Kuvataide, painopaikka Tilgmann Oy.

Kirjassa ei ole painovuotta, mutta tietoa löytyi Raimo Aarnisalon "Disney" keräilyhinnasto 1991 - 1995 vihkosesta.


Maalaa meidät "Kolme pikku possua" värityskirjasen julkaisuaika asettunee myös tyylinsä vuoksi 1930- luvun loppupuolelle. Sisällön kuvituksena on käytetty possujen lisäksi kahta muuta Disneyn Silly Symphonies - sarjan animaatio lyhytelokuvaa. Kirjan takakansi.

Julkaisija Kuvataide, painopaikka Tilgmannin Offsettipaino.


Tyylikäs ja kookas Kolme Caballeroa maalauskirja 1940 - luvulta edustaa samannimisen Disney - elokuvan hienoa kynänjälkeä. Joka toinen sivu on tuttuun tyyliin esiväritetty ja vieressä viivakuva väritettäväksi. Tässä kirjan takakansi.

Julkaisija Paletti, painopaikka Lehtipaino Oy - Offset


Todella vaikuttavan kokoinen ja näköinen 1950-luvun loppupuolelle sijoittuva värityskirja, jonka sisältö pohjautuu Walt disneyn Prinsessa Ruusunen - elokuvaan. Väritettäviä kuvia värimalleineen on huikeat kahdeksan kappaletta, mutta ovat sitäkin tyylikkäämpiä.

Julkaisija Kuvataide, painopaikka Tanska.

Tässä muutamia Kuvataiteen julkaisemia ja varsin taiteellisin kansikuvin varustettuja värityslehdyköitä vuodelta 1959. Tarkkaa tietoa ei ole, kuinka monta Disney - aiheista kirjasta on aikoinaan tehty, mutta kannessa olevan juoksevan numeron mukaan mahdollisesti aika monta.

Tässä muutama lisää No62 - No63 - No64 sekä yhdestä takakansi.

Julkaisija Kuvataide, Painopaikka Tilgmann Oy.


Ulkomitoiltaan melko vaatimaton Mowgli maalauskirja vuodelta 1966 on siinä mielessä erikoinen tapaus, että itse elokuva tuli teattereihin vuotta myöhemmin. Liekö kirjanen julkaistu jossakin määrin mainosmielessä. Tässä takakansi.

Julkaisija Paletti, painettu Suomessa.

Paksu punakantinen Aku Ankka värityskirja vuodelta 1972 on oma nostalginen muistoni lapsuusajoilta. Väritettävien sivujen määrä on yli 100 ja kuvat tuttuja hahmoja ankkamaailmasta.

Julkaisija Sanoma Osakeyhtiö.



Tämä ohut ja melko harvinainen Disney-värityskirja tuli Me Naiset - lehden (nro 50) kylkiäisenä vuonna 1972. Kirjan kuvat ovat suurimmalta osaltaan samoja, kuin ed. mainitussa punakantisessa versiossa, mutta tähän on lisätty muutama värityskuva elokuvasta "Hokkus pokkus taikaluudalla", joka mitä ilmeisimmin pyöri samaan aikaan elokuvateattereissa.

Julkaisija Sanoma Osakeyhtiö.